20.07


2015

Kausi alkaa olemaan puolivälissä

aurinkoKausi alkaa olemaan melko lailla puolessa välissä. Tähän mennessä on ollut paljon hyvää, mutta myös paljon parannettavaa. Puttaaminen on ollut varsinkin ensimmäisissä kisoissa todella positiivista. Alle 2m putit ovat uponneet isolla prosentilla niin kuin kuuluukin. Lyömisen kannalta pitäisi hieman parantaa. Avaukset on pääsääntöisesti hyviä, mutta rautalyönnit eivät päädy tarpeeksi lähelle lippua. Par tuloksia tulee paljon, mutta korttiin pitää saada vielä enemmän punaista jos haluaa enemmän voitoista pelata. Olen kuitenkin pelannut paljon enemmän alle par’n kierroksia kuin aikasempina vuosina. Eli kyllä siellä on potentiaalia!

FT 1 Linna Golf: Peli oli varsin hyvää alusta asti, mutta viimeisenä päivänä kasetti hajosi rehellisesti ja tulos lipsahti kauas kärjestä 70+76+78, sijoitus T18. Otin viimeisestä päivästä kyllä opikseni ja muistan jatkossa pelata täysillä loppuun asti!

FT 2 Nordcenter GC&C: Peli tuntui hyvältä, mutta raju tuuli yritti sotkea peliä totaalisesti. Ensimmäisen päivän myrsky tuulessa tavoite oli lähinnä selvitä maaliin. Toisena päivänä keli oli hieman parempi ja sain runtattua tulokseni kutosella alkavaksi. Viimeisenä päivänä koko ryhmäni oli hieman hakoteillä, mutta ilmeisesti kenttä pelattiin vaikeahkona kun takapakkia tuloslistalla ei juuri tullut 78+69+76, sijoitus T9.

FT 3 Peuramaa: Tuuli ei ottanut laskeakseen Peuramaalla. Pelasin tasaista rohkeaa peliä läpi kilpailun. Isoja lipsahduksia ei tullut ja viimeisenä päivänä johtoasemasta kentälle. Hyvää peliä pystyin kärkipallossa pelaamaan, mutta lopussa jäi pari tärkeää paikkaa käyttämättä. Tulokseni 71+74+72 riitti kuitenkin uusintaa. Uusinnassa olikin varsin tiukkaa taistelua molemmin puolin, mutta harmikseni turpaan tuli neljännellä uusintareijällä. Positiivinen kilpailu kuitenkin vaikkei voittoa tullutkaan, toinen sija kuitenkin.

PGA Mestaruuskilpailut, Tali: Hieman epävarma fiilis ennen kilpailua. Lyönti oli hieman kadonnut, mutta uskoin löytäväni sen Talin mukavalla puistokentällä. Ensimmäinen päivä meni kuitenkin kauden huonoimmaksi kierrokseksi. Sen jälkeen pelasin hyvin ja koitin kiriä sen minkä voin 78+68+69, sijoitus T10. Jäi ihan hyvä mieli kilpailusta kun sai kaksi kuutosella alkavaa loppuun. Hyvillä mielin eteenpäin!

mäkiFinnish Open, Hirsala: Lähdin kilpailuun hyvillä mielin. Sain kilpailun hyvin liikkeelle, mutta ensimmäisenä päivänä yhdeksännellä reijällä niskasta kuului rusahdus lyönnin aikana joka tuotti paljon kipua. Pyysin sitten kipulääkettä seuraavalle lyöntipaikalle. Ensiapu antoi icepoweria ja särkylääkettä, mutta eihän ne mitään auttanut. Olin jo valmis lopettamaan, mutta tulokseni oli vielä hyvällä mallilla niin ajattelin pelata loppuun josko se olisi seuraavana päivänä parempi. Ensimmäisenä päivänä tuli hieman takapakkia takaysillä kun ei pystynyt lyömään kunnolla. Ja toisena päivänä otin riittävästi särkylääkettä, että pystyin lyömään noin 70% teholla. Peli ei kuitenkaan kulkenut. Harmikseni niskavaiva pilasi tämän kilpailun ja karsiuduin ulos viimeiseltä päivältä tuloksin 72+78.

Nyt on kuitenkin noin puolet kauden kilpailuista edessä. Niskassa tuntuu edelleen hieman jumia, mutta lyödessä sitä ei huomaa. Eli pelaamaan pystyy hyvin. Seuraava kilpailu on Nordic liigan osakilpailu joka pelataan Aurinko golfissa. Kenttä on minulle uusi, mutta tykkään Naantalin seudusta joten eiköhän kenttäkin ole mukava. Laitetaan rautoja lipulle niin alkaa tulostakin tulemaan!

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>